Kui koiraine lumiukon luadi
Oli vilu talvi. Yhten kerran pakkasyöl pieni koiraine magai omas kodizes lämmäl päčil. Maguamas tuli hänen piäh kummalline uni, buito luadi häi lumiukon. Se elävyi da vie kirguu: «Metlua älä unohta!!! N'ybl'äzet kohenda!
Havačui koiraine, viruu da ajatellou: «Vot on kummua! Mindäh nengoine uni minul oli? ».
Saneli oman unen koiraine omal dovarišal oraval. A oravu vaiku olgupiälöil lekahutti: “ Minä en tiijä, a sinä opi luadie lumiukon”. « Hyvä » - sanoi koiraine da rubei ruadamah.
Meni vähäine aigua da koirazen koin rinnal mečäzes jo seizoi suuri lumiukko.
Nägi lumiukon oravaine da sanou: « Oi mittune čoma lumiukko, žiäli gu se ei ole elävy!!!
Juoksi siiriči hukku, kuuli net sanat da kyzyy: « Kusbo hänel on metlu? Onnuakko sendäh häi ei ole elävy »
Juoksi hukku omah kodih da toi siepäi metlu. Lumiukko yksikai ei elävyy.
Astui siiriči reboi, nägi lumiukon da sanou, gu hänel ei ole silmii. Koiraine toi koispäi hiilet da pani silmin da suun tilah. Lumiukko yksikai ei elävyy. Midä ruadua?
Nägi kai kondii da sanou: «Hänel pidäy käit da jallat ližätä».
Löydi häi mual puun oksua da luadi niis käit da jallat. Lumiukko yksikai ei elävyy.
Sil aigua hyppäi tuhjospäi jänöi keldujuurikoinke da sanou: « Нänel neniä ei ole » Luaijttih keldujuukois lumiukole nenän, istavuttih rinnal da vuotetah midä rodieu.
Kačotah, lumiukko avai silmät da kuččuu heidy pl'aššimah. Ihastuttih elätit. Vot on kummua elokses! Popova Nast'oi, 12 vuottu,
Veškelyksen škola,
Suojärven piiri
| 
